25.4.12

Koulupäivä

Nyt on taas opiskeltu. Ja saa kyllä olla ylpeä Sisusta, niin hienosti mein koulupäivä meni.
Alkuun lämmiteltiin perusasennolla. Se rupesikin sujumaan jo paremmin, vähän Sisu haluaa jäädä liian taakse ja liian vinoon, mutta tätäkin saatiin vähän korjattua käden asennolla.
Seuraavaksi harjoiteltiin seuraamista ja siitä istumista. Sitten maahan menoa, ensin vaan paikoiltaan ja sitten liikkeestä. Vielä pitää kädellä ohjata Sisu maahan, välillä menee ilman kädellä alaspäin sohimista, välillä taas ei.
Ja seuraavaksi mitäs muuta kuin seisomista, sivulla ja edessä. Vähän meinaa se peppu tipahtaa lattiaan aina kuin pysähtyy, mutta kyllä se siitä kun vähän harjoitellaan.
Sitten harjoiteltiin ohituksia. Hianosti meni. Aina siihen asti kunnes vastaantulija rähähti, siihen loppui Sisun keskittyminen. Ohiteltiin ihmiset vierekkäin ja koirat vierekkäin. Pysähdyttiin vastakkain kättelemään ja jatkettiin matkaa. Pysähdyttiin vastakkain koirat nätisti kontaktissa ja uukkari takas omalle paikalle.
Loisto Sisu kaiken kaikkiaan, vaikka alku tunnista oltiin vähän kierroksilla ja lopussa taas vähän väsähdettiin eikä jaksettu keskittyä.

Kyllä siitä vielä ihan kiva hauva tulee.


22.4.12

Ryttylässä

Wau mikä ilma. Eihän sitä kotiin voinut jäädä makailemaan vaan lähdettiin käymään koirien kanssa ryttylässä, Remua moikkaamassa. Siitä onkin varmaan jo pari kk kun viimeksi Sisu ja Remu pääsivät leikkimään. Remusta oli kasvanut jo Sisun kokoinen.
Koirilla oli kivaa, ja jopa Hyry osasi käyttäytyä, vaikka se yleensä onkin vähän isottelija.

Usva ja Remu

Kaik yhes koos.

Remu ja Hyry

Sisu ja Remu

Sisu ja Remu

Kaik pojat

19.4.12

Sisu!!!

Ja askartelu jatkuu. Sisu on nyt tajunnut ylettävänsä pöydälle, joten pöydät tyhjenee aina kun koirat jää keskenään kotiin.
Maanantaina pöydältä lähti tabletti jonka Sisu päätti muotoilla uudelleen. 


Tänään aamulla makkarin ovi unohtui auki kun vein Villen töihin ja sillä aikaa Sisu oli päättänyt lukea vähän kirjastonkirjoja. Koirakuiskaaja näytti olevan Sisusta kiinnostavampi.


Päivällä Sisu päätti tyhjentää tiskialtaasta astiat. Onhan se kiva että Sisu muistuttaa että olisi aika tiskata, mutta just nyt ei ois rahaa ostella uusia astioita. Olipa tuo vissiin itteään satuttanut kun oli verta hajonneen kulhon jämissä ja pöydänreunassa. Koirasta tosin en löytänyt haavaa. Kunhan nyt ei satuttaisi itseään hölmöillessä. Eikä rikkoisi mitään kalliimpaa. 


18.4.12

Lutraa ja oppii

Sisulla olikin touhukas päivä.
Päivälenkillä Sisu pääsi jälleen puroon lotraamaan. Alkaa Sisukin tajuamaan veden hauskuuden, sellaisia hepuleita  tuo märkä koira sai kun Usvan kanssa lotrasivat purossa.



Illalla meillä alkoi taas koulu. Arkiahkeruuskurssi jossa päästään vähän jatkamaan pentukurssin oppeja. Ensimmäisellä tunnilla muistuteltiin mieleen kontaktia, istumista ja maahanmenoa. Harjoiteltiin hihnassa kulkemista ja aloiteltiin treenaamaan perusasentoa. Onhan näitä kaikkia kotonakin vähän reenailtu, mutta eipä Sisu tuollaisessa tilanteessa ihan muista mitä piti tehdä. 
Kurssilla oli sakemanni ja joku pieni musta pystykorva jotka olisi käynyt toistensa kimppuun jos vaan olisivat päässeet, semmoinen rähinä tuli kun tehtiin ohitus harjoitusta. Sisua rupesi moinen rähinä jännittämään, eikä se osannut keskittyä enää ollenkaan. 

Kotiläksyksi saatiin perusasennon ja maahan menon harjoittelua. 
Ensikerralla jatketaan ainakin näitä ja aletaan harjoittelemaan seuraamista.

13.4.12

Sisu 6kk

Nyt se on jo puol vuotta. Siitä pienestä 5 kilosesta pallerosta mikä kotiin joulukuussa haettiin on jo kasvanut melkeen 25 kilonen iso poika.



11.4.12

Reissu ohi

Nyt on Ruka loma lomailtu ja paluu arkeen. Varsinkin Sisu nautti reissusta kovasti, sai touhuta paljon ulkona. Siellä se touhusi menemään yksinään mökin pihassa kun muut oli sisällä. Aina kun ovi aukesi livahti Sisu ulos eikä olisi sisälle halunnut millään.
Rukalla oli ihan talvi ja päästiin koirien kanssa ensimmäistä kertaa talven aikana jäällekin juoksentelemaan. Vaikka eipä nuo mihinkään juokse, siinä ne jaloissa pyörii vaikka olis ollu tilaa mennä ja touhuta.
Oli muuten ihan pikkasen väsyneitä koiria kun päästiin kotiin.













6.4.12

Terkkuja Rukalta

Wihdoin tuli pääsiäinen ja pääsimme kauan odotetulle pääsiäislomalle, rukalle.
Täällä on ihan talvi. Lunta on puoleenreiteen ja koirat nauttii. Onneksi vuokramökin naapurissa ei tällähetkellä ole ketään, joten voimme ihan huoletta pitää koirat vapaana tuossa pihalla, saavat touhuta paljon ulkona ja Sisu ainakin olisi kokoajan menossa ulos. 
Ensimmäinen yksin olokin sujui koirilta hienosti kun eilen oltiin ensimmäinen päivä rinteessä. Pikkasen tuli jännitettyä että onko Sisu päättänyt ruveta askartelemaan mökissä sillä välin jotain, mutta ei onneksi ollut, ei ainakaan mitään näkyvää. Toivotaan että seuraavat päivät sujuu yhtä hienosti.

Touhukasta pääsiäistä kaikille!


2.4.12

Sisu prkl!

Nyt se mokoma on sitten keksinyt ylettävänsä pöydälle. Kauan siinä kestikin että tuo keksii mitä kaikkea kivaa voi pöydältä löytyä. Muutama päivä sitten oli paperipino pudotettu keittiönpöydältä ja jotain vihkosta vähän maisteltu. Onneksi oli laskut ja muut "tärkeet" lappuset saanut jäädä lukematta. 
Tänään tuo herra sitten oli keksinyt pöydältä jotain kivempaa, läppärin johdon. Nam. 
Mitähän kivaa tuo seuraavaksi keksii?