15.7.12

Sisu seropivaelluksella

Viikonloppuna oli Etelä-Suomen Seropien jokavuotinen viikonloppuvaellus. Tällä kertaa Repovedellä.
Vaeltamassa oli meidän kolmikon lisäksi neljä muuta koiraa omistajineen. Usva oli kovin innoissaan kun näki vanhoja tuttuja joiden jokossa oli myös Usvan lempparikaveri Fanni, jonka kanssa pääsi pitkästäaikaa peuhaamaan. Pojille kaikki oli ihan uusia tuttavuuksia.


Hyry yllätti ja käyttäytyi tosi hienosti koko vaelluksen. Sisu taas sai itselleen vihulaisen. Heti vaelluksen alussa kun päästettiin kaikki koirat irti tutustumaan toisiinsa, alkoi Hupi isottelemaan Sisulle. Sisu meni karkuun ja yritti väistää, mutta silti Hupi vaan räyhäsi. Lopulta Sisukin räjähti, ensimmäistä kertaa tuli Sisulle eteen tuollainen tilanne että pitää sanoa kunnolla vieraalle koiralle takaisin. Eikä se rähinä jäänyt siihen yhteen kertaan, koko vaelluksen ajan nuo koirat haukkuivat toisensa joka kerta kun joutuivat muutamaa metriä lähemmäs toisiaan. Hupi pääsi toisenkin kerran Sisun iholle kun Sisu jäi pissalle eikä Hupin emäntä huomannut jäädä kauemmas odottamaan. Koirat rähähti toisilleen ja saipa Sisu vähän osumaakin kun sai pienen pienen haavan korvaansa.


Metsälenkkeilyn lisäksi päästiin koirien kanssa tutustumaan riippusiltaan, ajateltiin ettei koirat niin vaan suostu sitä ylittämään, mutta eihän siinä ollut mitään ongelmia. Kaikki kolme menivät sillasta yli sen kummempia ihmettelemättä.


Päivän vaellukselta kun mentiin autoilta hakemaan rinkkoja yöpymistä varten niin pojat hyppäsi samantien takakonttiin nukkumaan kun luukku aukesi ja olivat ihan selvästi sitä mieltä että voitais lähteä jo kotiin nukkumaan.


Yö meidän oli tarkoitus harjoitella telttailua, mutta koska vaellusporukalle oli varauskota varattuna, eikä sinne sitten ollutkaan ketään teltatonta menossa niin me sitten valtasimme laumamme kanssa kodan. 

Tämä olikin Sisun pisin lenkki tähän mennessä. Lauantaina matkaa kertyi meille ihmisille 13km, koirille enemmän kun jonkun hetken saivat juosta vapaana ja juoksentelivat edestakas.


Sellanen reissu tällä kertaa, parin viikon päästä on sitten vähän erilainen reissu erilaisissa maisemissa kun lähdetään lappiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti