31.1.13

Rallitokoo

Toinen rallattelu tunti takana. Huh. Alkulämmittelykseí oli heti aikas pitkä alokasluokan kylteistä koostuva rata. Vähän oli hidasta meisän menomme, ehkä vähän liiankin. Reippaammalla tahdilla olisi Sisu kuulemma saattanut toimia paremmin. Ja ohjaan kuulemma ihan liikaa Sisua kädellä. Joo hei ei me olla mitään mestareita niinku ne kaikki muut siellä tuntuu olemaan. Me ollaan ihan aloittelijoita eikä tuo koira tee mitään jos en sitä kädellä ohjaa.
No alokasluokan kyltit oli tuttuja ja rata mentiin ihan hienosti läpi.

Seuraavaksi mentiinkin sitten ylempien luokkien kylteistä tehtyä rataa. Taas parit ihan uudet kyltit meille. Ja heti suoraan radalla. Mutta ei se mitään, me selvittiin hienosti.
Pakittaminen oli päivän vaikein juttu. Meinasi epätoivo iskeä kun Sisu lykkäsi peppunsa lattiaan aina kun yritettiin mennä taaksepäin. Pakittaminen siis meillä ainakin kotiläksyksi.
Uutena tuli myös jalkojen välistä puolen vaihto. Tämäkin me tehtiin ensimmäistä kertaa siinä harjoitteluradalla, mutta Sisuhan meni hienosti. Ihan turhaan epäilen ettei tuo otus seuraisi namia sinne minne käsi sen vie.
Radalla oli pari muutakin kylttiä jotka olivat meille ihan uusia, mutta enhän minä niitä enää muista.

30.1.13

Ägilitiii

Nyt on taas yksi agilitytunti takana. Tällä kertaa meillä oli vuorossa hieman tekniikkaharjoituksia. Ilta aloiteltiin kierrättämällä koira esteen takaa yli. Joo Sisu oli taas just sillä päällä että "minähän en tuommosten tikkujen yli hypi, juoksen läpi". Sisulla oli muutenkin huono alku tämän kertasissa reeneissä. Herra päätti lähteä hakemaan labbisnarttua leikkimään. Siellä ne kaksi paineli pitkin hallia ennen kuin sain Sisun napattua kiinni. Eikä riittänyt yksi rallattelu kerta, vaan Sisupa päätti toistaa saman uudelleen. Eihän Sisu tietysti yksin syyllinen ollut, aika hyvin lähti myös toinen hauva rallattelemaan Sisun kanssa.

No koirat saatiin taas kuriin ja harjoitukset jatkui. Sisu kyllä osaa kiertää hienosti esteen takaa, mutta ei se vaan viitsi hypätä yli. Mokoma.
Seuraavana harjoiteltiin sitten paikalla odottamista. Sisu pysyi melko hienosti paikoillaan odottamassa, aina siihen asti kun mun piti alkaa hyppimään ja pomppimaan. Sisu olis halunnu kans tulla pomppimaan. Kyllä se sitten muutaman palautuksen jälkeen alkoi pysymään siellä paikoillaan.

Kolmantena hommana koirat sai näyttää hyppytyylinsä kun pistettiin neljä aitaa perätysten ja koirat pääsi pomppimaan monta pomppua putkeen. Sisu ei ihan osannut. Kepit lenteli eikä ne sen hypytkään kovin kauniita ollut. Hieman korkeammat esteet, hieman suuremmilla väleillä olisi ehkä saattanut mennä paremmin.

Loppuun päästiin taas harjoittelemaan kahta pikkuista rataa. Toisessa kaksi aitaa perätysten jossa koira kiersi taaemman esteen takaa. Ja toisella radalla pari hyppyä ja putki.
Sisu rupes jo väsähtämään kaikesta hyppelystä ja meni toiseksi viimeisen ratansa ihan päin honkia joten vielä piti kerran kokeilla että saatiin putkiradalta puhdas suoritus.

Mitähän seuraava tunti tuo tullessaan.



23.1.13

Agilitypäivä

Nyt on taas agilityilty. Sisu on niiiin hiano poika. Emäntä vaan tuppaa sekoomaan omiin jalkoihinsa radalla.
Tänään harjoiteltiin rataa. Ensin käytiin rata läpi neljässä osassa ja lopuksi sitten jokainen pääsi suorittamaan koko radan. Kaikki osat meni hienosti, mutta sitten kun piti mennä koko rata niin Sisu meni hienosti, mitä nyt pudotti ekan aidan riman, ja kieltäytyi kerran putkesta, mutta muuten siis hienosti. Emäntä sen sijaan sekosi koipiinsa ja meinasi sekottaa Sisunkin menon. Mutta hienosti me kaiken kaikkiaan selvittiin rata läpi.

Siispä 4xaita, 2xputki, pikku-a ja puolikas pujottelu.

Kaikki odotteluajat me rally-tokoiltiin kun odottaminen ei ole Sisun vahvimpia puolia. Alettiin harjoittelemaan oikealle sivulle istumista. Seinän vieressä onnistuu hienosti, Sisu tulee suoraan viereen istumaan, mutta jos ei ole seinää vieressä ohjaamassa niin istuu ihan vinoon.
Oli kyllä taas kiva tunti. Viikon päästä taas uudestaan.

17.1.13

Rally-toko jatkuu

Huh. Mihin me oikein on jouduttu. Se olikin ensimmäinen ajatus rally-toko tunnin alkuun kun kaikki muut siellä oli kisaavia ja ennenkin rally-tokoilleita. Me on käyty vaan se alkeiskurssi joten tullaan kaukana muiden perässä. Eikä todellakaan reenata mihkään kisoihin. Ihan vaan omaksi iloksi.

No mutta hienosti se meni silti.
Alkulämmittelynä sikin sokin hallissa pujoitteluita, spiraaleita, kaheksikkoa ja maahan menoja. Uusi ryhmä, uudet koirat joten hieman tuli koirilla sanomisia toisilleen ja Sisuhan yhtyy kaikkii mölinöihin saman tien.  Mutta kyllä ne siitä kun vähän tottuivat ympärillä oleviin.

Kuntopiiri tyyppisesti käytiin 12 kylttiä läpi, varmaan puolet oli niistä meille aivan uusia kylttejä, mutta Sisu teki ne kuin vanha tekijä. Kuka sen kanssa on niitä salaa harjotellu?

Olen siis iloisesti yllättynyt siitä kuinka hienosti meillä meni.

15.1.13

Agiliti-ilta

Tänää reenattiin..

..Pujottelua. Sisu muisti homman nimen ja menikin alkuun tosi hienosti tikut läpi, mutta loppu tunnista vissiin alkoi väsähtämään kun yritti huijata ja ohitella tikkuja pujahtamatta joka välistä.

..Pöytää. Tää on helppo homma. Pöydälle pönättämään ja alas kun saa luvan.

..Pussi. Ohjaaja piti taas Sisua pussin toisessa päässä niin tottahan tuo höntti ryntää mun luokse heti kun vaan pääse, hitot mistään pusseista välissä, sieltä se sukelsi läpi miettimättä. Alkuun harjoiteltiin niin että pidin pussin suuta auki ja loppu tunnista vihdoin päästiin kokeilemaan tuleeko ihan itse pussista menoa niin että minä lähetän ja Sisu menee ihan kiinni olevan pussin läpi. Hienostihan tuo meni.

..Pikku-a:ta. Päästiin taas harjottelemaan niitä kontaktipintoja. Sisulla on edelleen ihan hirmuinen kiire yli, mutta kyllä se osaa loppuun jäädä herkuttelemaan nami kasaa.

..Rengasta. Loppu tunnista otettiin vielä pari "hyppyä" renkaan läpi. Hyvinhän tuo läpi menee, mutta ei Sisun siinä tarvitse hypätä kun mennään minien korkeuksilla.

Jouduttiin Sisun kanssa vähän tarkkisluokalle kun meillä tuo odottaminen on vähän sitä että Sisu huutaa ja panikoi kun joutuu jäämään johonkin tolppaan odottamaan. Jouduttiin siis harjoittelemaan odottamista.
Samoin reenailimme rally-tokon liikkeitä sillä aikaa kun oli muiden vuoro mennä esteillä, Sisu kun vähän ottaa kierroksia siitä muiden katselemisesta ja rupeaa metelöimään. Tuleepahan tehtyä koko tunti jotain kun käytetään odotteluajat muihin liikkeisiin.

Huomenna onkin sitten vuorossa vuoden ensimmäinen rally-toko tunti. Ei me olla ees reenailtu mitään alkeissa opittua. Osataankohan me mitään.

9.1.13

Agilitya omaksi iloksi

Joka tiistai-ilta suuntaamme Sisun kanssa Koirakeitaalle agilityilemaan.

Ensimmäinen kerta meni hyppien. Ensin kolme aitaa peräkkäin, seuraavaksi aita-putki-aita. Hianosti meni Sisu putkeenkin tällä kertaa. Ei ehkä ihan sillä ensimmäisellä käskyllä, mutta kyllä se tokalla jo sinne pujahti.

Harjoiteltiin me myös vähän muutakin.
Harjoittelimme pikku a:lla kontaktipintoja. Hieman Sisu on hätäinen ja menisi hirmuisella auhdilla aan yli eikä jäisi mitään herkkuja mutustelemaan matkalle. Mutta kyllä se siitä vielä saadaan rauhottumaan.
Putkea harjoiteltiin ensin suorana ja siitä mutkaa lisäten pikkuhiljaa u:hun asti. Hyvin se Sisu sinne sukeltaa.
Rengasta harjoiteltiin itsenäisesti, eikä siinä mitään ongelmaa olekaan. Kerran Sisu taisi pujahtaa renkaan ja tolpan välistä. Ja muutaman kerran kieltäytyi menemästä silloin kun itse olin koiran vasemmalla puolella mikä tuntuu olevan Sisulle kovin outoa kun onhan se opetettu kulkemaan minun asemmalla puolella.

Loppuun meille tehtiin pieni hyppyrata hallin ympäri. Aita-aita-aita-aita-aita-putki-aita. Tätä rataa päästiin jokainen koirakko pariin kertaan kokeilemaan. Ensimmäisellä kierroksella Sisu taisi yhden hypyn kiertää, mutta toinen meni sitten puhtaasti läpi.