27.2.12

Viides ja viimeinen koulupäivä

Nyt on sitte pentukurssi käyty. 
Viimeisellä kerralla harjoittelimme maahanmenoa joka tuntui olevan kovin vaikeaa. Sisu osaa kyllä mennä maahan, mutta se onnistuu vain silloin kun itse olen alhaalla, jos seison, Sisu menee vaan istumaan. Kyllä se sitten jankkaamalla alkoi mennä maahan myös silloin kun seison, ja saimme kestoakin vähän pidennettyä.

Toisena hommana jatkettiin edellis kerralla aloiteltua nätisti katsomista kun opettaja häiriköi erilaisilla asioilla. Katseltiin myös ohi kulkevia koiria ja käveltiin muiden häiriönä mukamas nätisti. Joopa joo. Sisu olisi halunnut käydä moikkaamassa kaikki kurssikaverit eikä nätisti hihnassa kävely kiinnostanut tippaakaan kun ympärillä olisi ollut kaikkea mielenkiintoisempaa.

Tällä kertaa Sisu väsähti, ja siitä huomasi ettei vois enää vähempää kiinnostaa mitkään käskyt. 
Nyt pitäisi sitten napata itseä niskasta kiinni ja jatkaa harjoituksia ja tehdä enemmän kaikkea tuon kakaran kanssa kaksin. Kuten myös "isojen" kanssa.

Mitähän sitä seuraavaksi keksisi? Mihis kouluun me sitten lähdetään oppimaan?


20.2.12

Neljäs koulupäivä

Nyt Sisu on sit taas muka viksumpi kun on koulupäivä takana.
Tänään aloiteltiin tuolla viime kerralla opitulla käteen koskemisella, myös vieraan käteen pitää koskea. Opettaja siinä tuli käsi ojossa Sisua moikkaamaan ja osasihan Sisu nenänsä ja kielensäkin opettajan käteen tyrkätä. Seuraavaksi jatkettiin liikkuvan käden seuraamiseen, se ei ollutkaan niin helppoa, Sisu vaan istui ja toljotti kaukana olevaa kättä eikä tajunnut peppuaan maasta nostaa. Eikä muutenkaan ollut kiinnostunut liikkuvasta kädestä vaan enemmän kiinnosti toisessa kädessä oleva naksutin ja nami. 

Sitten olikin vuorossa ämpäreiden pujottelua muiden koirien edessä. Tarkoituksena siis kävellä nätisti ja keskittyä narun toisessa päässä roikkuvaan omistajaan. Sisua ei muut koirat kiinnostanut tippaakaan, mutta ämpärit piti tarkistaa josko niissä olisi ollut jotain herkkua.

Toiseksi viimeisenä juttuna sitten katseltiin nätisti häiriköivää opettajaa. Opettaja siihen tuli ensin harjan ja rikkalapion kanssa touhuamaan ja kolistelemaan, Sisua jänskätti ja se pakitti kauemmas pelottavasta opettajasta. Rohkaistui kuitenkin tulemaan takas lähemmäs nameja syömään. Samoin kävi myös rullalaudan kanssa, pakki meni Sisulla taas päälle. Kovin tuntuu jätkä jännittävän kummallisia asioita. Viimeisenä opettaja kaivoi taskustaan piippilelun ja rupesi piippaamaan sitä, Sisu katseli nätisti, vaikka olin melkein varma että se tahtoo lelun kun kotonakin piippaavat lelut on kovin kivoja ja kiinnostavia.

Viimeisenä hommana tälläkertaa istuttiin. Sisulla tuntuu olevan kovin pinttynyt tapa tulla eteen istumaan joten minun piti mennä nenä kohti seinää niin ettei Sisu mahdu eteen vaan joutuu istumaan myös muualle. Ja myös silloin kun sitä ei katsota.

Ensikerralle on luvassa ainakin maahanmenoa ja paikallaan odottamista.


18.2.12

Koirapuistoilua

Tänään oli jo kolmas kerta kun käytiin pikäkoskella tutustumassa koirapuistojen ihmeelliseen maailmaan.
Torstaina Sisu vielä jänskäili kovasti muita koiria ja pyöri vaan jaloissa turvassa.


Tänään Sisu olikin jo huomattavasi reippaampi puistoilija, kävi vähän moikkailemassa muita ja lähti jopa leikkiin parin koiran kanssa. Sisu leikkii ihan kivasti yhden koirakaverin kanssa kerrallaan, mutta heti jos siihen tulee joku muu mukaan/väliin jäätyy Sisu ihan täysin. Tänään puistossa sattui olemaan joku toinenkin penska, puoli vuotias koira Irma, jonka kanssa Sisu uskaltautui leikkimään vähän enemmän.




14.2.12

Ystävänpäivänä ystäviä etsimässä

Ystävänpäivä olikin Sisulle aikas jänskä päivä kun lähdettiin ensimmäistä kertaa käymään koirapuistossa. Tai no ollaan me pari kertaa käyty pyörähtämässä tuossa askiston puistossa, mutta ei siellä koskaan ketään ole. Mutta siis nyt pakattiin Sisu autoon ja ajeltiin pitkäkoskelle kun siellä on vähän enemmän käviöitä kuin tuossa mein lähipuistossa. Nyt vaan oltiin liikkeellä jo ennen neljää ja luntakin satoi melkein vaakatasossa, joten puistossa oli kovin hiljaista. Pari koiraa siellä oli ja Sisu pääsi niitä vähän moikkaamaan ennen kuin ne lähti pois. Sisulle teki ihan hyvä päästä moikkaamaan vieraita koiria kun se on Sisulle niin kovin jänskää touhua. 
Käytiin myös pienten puolella pyörähtämässä kun isojen puoli tyhjeni. Pientenpuolella olikin joku pieni musta otus jonka kanssa Sisu pääsi muutamat juoksut juoksemaan.
Lopuksi, ennen kotiin lähtöä, käytiin vielä isojen puolella kun sinne ilmestyi pari uutta tooosi pelottavaa koiraa. Sisu vaan piiloutui jalkoihin kun 8kk:n ikäinen vauhdikas tapaus olisi halunnut saada Sisun leikkimään.

Ehkäpä ensikerralla mennään paremmalla ilmalla ja parempaan aikaan että puistossa olisi muitakin. Sisu kaipaa kovasti uusia, hyviä koirakokemuksia.





Kolmas koulupäivä takana.

Koulupäivä aloitettiin kynsien leikkuulla. Ensin namitettiin pelkästään tassuun koskemisesta, mutta nopeasti päästiin namien kanssa napsimaan Sisun kynnet kun ei tuo tajua mistään mitään silloin kun saa nameja liukuhihnalta. Eli hyvin meni.

Sitten seuraavaksi harjoiteltiin kyljelleen menoa, vaikka nuo kaksi harjoitusta olisi ehkä ollut parempi olla toisinpäin niin olisi kynsien leikkuukin ollut helpompaa. Sisulle kyljelleen menon käskysana on "kuole" :D
Ja hienostihan se kupsahti namin avulla kuolleena lattiaan :D Tätä tosin ollaan hiukka kotona kokeiltu samalla kun noille aikuisille tuli opetettua tuo kuoleminen.

Kolmantena juttuna olikin sitten käteen koskeminen, naksutinta käyttäen. Sisu hokas homman heti ja osasi koskea nenällä käteen joka ilmaantui aina vähän eri suunnasta. Kauempana olevaan käteen tuo ei ihan tajunnut koskea, mutta heti kun käden pisti vähänkään lähemmäs niin hienosti Sisu tökkäsi nenällä.

Ei tuo ihan tyhmä penikka ole :)


12.2.12

Kaveri

Käytiin taas ryttylässä kyläilemässä niin Sisu pääsi vähän paremmin tutustumaan 10-viikkoiseen Remu-hovaronttiin.
Sisällä Sisua jänskätti ihan hirmuisesti, mutta kun päästiin pihalle koirien kanssa niin pikku hiljaa alkoi Sisukin lämpenemään ja siitä leikistähän ei sitten meinannut tulla ollenkaan loppua vaikka huomasi että molemmat on jo ihan väsyneitä. Vasta sitten loppui leikit kun lähdettiin kotia kohti. Kyllähän ne varmaan yli tunnin ehtivätkin touhuta niin ulkona kuin sisälläkin.

Kivaa oli!






7.2.12

Toinen koulupäivä

Toisena koulupäivänä opiskeltiin luoksetuloa ja luopumista.
Aluksi kerrattiin viimekerran luoksetuloharjoituksen osaa jossa otetaan pannasta kiinni. Ei se Sisu  välitä vaikka miten ronklais pantaa siinä se vaa söi nameja minkä kerkes tajuamatta mistään mitään.
Uusissa luoksetuloharjoituksissa pakiteltiin koiraa karkuun ja namitettiin, pakitettiin ja namitettiin kun istuu eteen ja pakiteltiin ja kutsuttiin luokse eteen istumaan ja namittelua hirmuisesti. Sisu osas niin hienosti, jos samaan tapaan ulkonakin tulisi luokse niin ei olisi mitään ongelmaa, mutta kun ulkona tuo penska hukkaa korvansa ihan kokonaan joten ihan turha huudella.

Luopumista harjoiteltiin ensin nami nyrkin sisällä, sitten avoimella kädellä ja lopulta lattialla ja liitettiin mukaan käskysana Jätä. Helppo homma. Tätä on harjoteltu ennenkin joten Sisu osasi hienosti olla koskematta nenän eteen tiputettuun namiin. Vaan kumpa osaisi kotonakin. Keittiössä kun putoo mitä tahansa lattialle syöksyy Sisu salamana nappaaman pudonneen asian suuhunsa. Myös sitruuna kelpaa herralle. Ulkonakin tuo menee nenä maata pitkin ja napsii suuhunsa kaiken mikä lumesta vähänkin erottuu.

Että sellainen koulupäivä tällä kertaa, ens kerralle olikin sitten luvassa hoitotoimenpiteitä ja niiden kivaksi tekemistä.


5.2.12

Ulkoilua

Vihdoin pakkaset hieman hellitti ja pääsi vähän paremmin lenkkeilemään ja ulkoiluttamaan kameraa. Kyllähän nuo koirat muuten kovallakin pakkasella pärjää, mutta tassujaan rupeavat nostelemaan jo muutaman minuutin ulkoilun jälkeen, joten ei hirveen pitkiä aikoja ulkona viihdytty. Usva jäi nyttenkin kotiin lämpimään kun lähdettiin poikien kanssa metsälenkille.

Hyry alkaa vissiin olemaan jo sitä mieltä että penska on jo iso kun alkaa nuo leikit käymään kokoajan rajummiksi. Välillä saa vähän rauhotella menoa ettei Sisu ihan jää jalkoihin kun Hyry jyrää.










2.2.12

16 viikkoa

Viikon aikana on taas touhuiltu kaikkea. Sunnuntaina käytiin moikkaamassa Saimi-siskoa, pääsi sisarukset vähän painimaan ja kivaahan niillä näytti olevan. Matkusteltiin bussilla ja junalla jo ihan tottuneesti. 
Maanantaina Sisu pudotteli 4 hammasta, luultavasti jäänyt johonkin leluun kiinni vetoleikissä.
Maanantaina meillä alkoi myös koulu.



On tuo kakara taas venähtänyt pari senttiä korkeutta ja painoakin kertynyt vähän päälle kilo. Nyt on Sisu jo Usvaa isompi ja painavampi, läskeissä Usva vie vielä voiton sen verta rimpula tuo penska on.