9.6.12

Sisu telttailee

Perjantaina pakattiin koirat ja kamat autoon ja suunnattiin kohti nuuksion metsiä. Koirat sekosi taas ihan täysin kun ruvettiin pakkaamaan kamoja kasaan ja suunnattiin autolle. Nuuksiossa alkumatka meni koirien tohottaessa ylikierroksilla, mutta pikku hiljaa ne siitä rupes rauhottumaan kun käveltiin ympäriinsä ja käytiin hakemassa pari geokätköä. Sisu sai harjoitella takana kulkemista kun edellä meno ei suju ilman että remmi on kokoajan kireellä.  Ja hyvinhän tuo kakara alkoi tajuamaan takana kulkemisen eikä tarvinut enää ihan parin metrin välein komennella.



Moni muukin oli päättänyt lähteä nuuksioon retkeilemään ja merkityt telttapaikat oli jo vallattuja, joten jouduimme vähän seikkailemaan että löysimme sopivan paikan leiriytyä niin ettei ihan vieressä ole ketään. 
Leiriydyimme siis hieman syrjempään, ihan omaan telttapaikkaamme jonkun lammikon rantaan jotta voimme rikkoa lakeja ja pitää koiria vapaana leiripaikalla. 



Päivän kävelyjen jälkeen pojat päätti mennä uimaan. Ja koska Villekin oli vedessä joutui Sisukin uimaan vähän pidemmän matkan mitä aikaisemmilla kerroilla. Vaan samanlaista räpiköintiä tuon kakaran uinti edelleen on. 



Telttayö sujui melko hyvin. Koirat nukkuivat teltan eteisessä kera miljoonan itikan, eli siis yrittivät nukkua ja napsivat itikoita minkä kerkesivät, mutta muuten olivat ihan rauhassa. Jopa Sisu osasi rauhottua telttaan. Usva oli ainoa joka ei ollut tyytyväinen vaan päätti karata teltasta kolme kertaa yön aikana. 



Aamulla nuotiolla istuskellessa paikalle pölähti kiukkuinen sorsa joka näytti vähän siltä että meinaa päälle tulla ja selvisihän se syykin kun rannasta emon luokse uiskenteli kolme poikasta. koiria kiinnosti kovasti tuo kiukkunen sorsa ja taisipa Sisu veteenkin tipahtaa kun kuikuili rannasta sorsien perään. 


Sellainen seikkailu tällä kertaa, ens kerralla sitten jonnekin muualle kuin nuuksioon.
Oli muuten ihanan väsyneitä koiria kun kotiin päästiin. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti