10.10.12

Rally-tokon alkeet osa 2

Alkulämmittelynä istumista, maahanmenoa ja käännöksiä. Maahan meno on meillä edelleen se hankala homma. Sisu kyllä osaa, mutta kun se ei viitti. 

Namin avulla mentiin hienosti. Vasempaan kääntyessä kun koiran pitäisi kääntyä paikoillaan meinaa Sisu istahtaa, mutta kyllä se melko hienosti sujui sekin.

Tätä on harjoteltu aikasemminkin sekä istuen että maaten joten sujui todella hienosti.
Sivulle istuminenkin on hyvin hallussa, eikä tämäkään tuottanut ongelmia.
Pujottelua harjoteltiin sekä yhteen suuntaan, että edestakaisin. Muuten menee hienosti, mutta Sisu tulee vähän perässä ja minä en osaa huomioida tilaa jonka Sisu tarvii kääntymiseen niin ettei tötsät kaadu.





Ohjaaja kehuskeli kuinka Sisu on kuin eri koira verrattuna ensimmäiseen kertaan, ja oltiinhan me harjoiteltukin.
Koska kotiharjoitukset oli kaikilla tuottanut tulosta niin mentiin illan kyltit vauhdilla läpi ja loppuun jäi aikaa vielä pienelle radalle. Sivulle istumaan, pujoittelu edestakaisin, täyskäännös oikeaan, istu-askel-istu-2askelta-istu-3askelta, ja loppuun vielä koira istumaan ja kierros koiran ympäri.

Pujottelussa kaadettiin yks tötsä, muuten olis luultavasti mennyt loppurata hienosti, mutta radan vieressä istuskeli pieni villakoira omistajineen ja Sisuhan ei ekalla tunnillakaan pitänyt tuosta pienestä mustasta eikä siis päästy siitä ohi, ei sitten millään. Lopulta ohjaaja pyysi pientä mustaa siirtymään pois ja päästiin suorittamaan rata loppuun, ainoa vaan että eihän siitä mitään enää tullu. Sisua kiinnosti kaikki muu paitsi minä ja mun kädessä oleva nami. 

Ehkäpä ens kerralla sitten menee paremmin.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti